HUN sopeuttaa toimintaansa muuttuvaan rahoitukseen
Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n toimintaympäristössä tapahtuu parhaillaan merkittäviä muutoksia. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustukset (STEA) vähenevät vuonna 2027, ja Helsingin kaupungin yhdistykseltä ostamat sosiaalihuollon palvelut lakkaavat vuoden 2026 lopussa. Muutoksilla on huomattavia vaikutuksia HUNin toimintaan.
Vuonna 2027 STEA-avustuksiin on käytettävissä olennaisesti vähemmän rahoitusta kuin kuluvana vuonna, ja samalla avustustoiminnan kriteerit muuttuvat. Hallituksen syksyn budjettiratkaisut eivät muuttaneet tätä kokonaiskuvaa, vaan aiemmin ilmoitettu rahoituksen supistuminen on toteutumassa.
HUNin toiminnan laajuutta ja käytettävissä olevia resursseja on siksi ollut tarpeen arvioida suhteessa tulevien vuosien rahoitukseen ja toiminnan rakenteellisiin muutoksiin. Kevään ja kesän aikana kertynyt tieto on mahdollistanut muutoksiin varautumisen ennakoivasti ja toiminnan rakenteen kehittämisen taloudellisesti kestävämmälle pohjalle.
Tämä on merkinnyt muutoksia toiminnan organisointiin ja henkilöstörakenteeseen. Tavoitteena on varmistaa, että HUNin resurssit voidaan myös jatkossa suunnata näkövammaisten ihmisten kannalta tärkeimpään toimintaan ja että yhdistyksellä on kestävät edellytykset toteuttaa perustehtäväänsä muuttuvassa toimintaympäristössä.
HUNin perustehtävä ei muutu
HUNin perustehtävä ei muutu. Tehtävämme on edelleen edistää Uudellamaalla asuvien näkövammaisten osallisuutta, yhdenvertaisuutta, hyvinvointia ja mahdollisuuksia elää omannäköistä elämää. Tavoitteenamme on olla alueen näkövammaisten tärkein yhteisö. Vertaistuki, ihmisten kohtaaminen, neuvonta ja yhteisöllisyys ovat jatkossakin toimintamme ytimessä.
Lähes 100-vuotisen historiansa aikana HUN on kohdannut monenlaisia muutoksia, epävarmuutta ja uusia tilanteita. Myös viime vuodet ovat vaatineet koko HUNin yhteisöltä huomattavaa kykyä sopeutua muutoksiin. Samalla ne ovat osoittaneet, että toimintaa voidaan suunnata uudelleen ja kehittää säilyttäen sen perustarkoitus.
Myös tässä muutoksessa katsomme eteenpäin. Tavoitteenamme on rakentaa HUNille kestävä pohja, jonka varassa voimme olla myös tulevaisuudessa näkövammaisten ihmisten tukena. HUNin voimavarana ovat sen ihmiset, vahva yhteisö ja selkeä perustehtävä. Niiden varaan on hyvä rakentaa seuraavaa vaihetta.
Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Sara Niiles, sara.niiles@hun.fi, 040 562 2212
Lue myös: