Koos­te HU­Nin syys­ko­kouk­sen 19.11.2016 pää­tök­sis­tä

Helsingin ja Uudenmaan näkövammaiset ry. piti sääntömääräisen syyskokouksensa 19.11. Helsingissä Iiriksessä. Tilaisuus aloitettiin kahvituksella kello 10 ja itse kokous päästiin aloittelemaan muutama minuutti yli kello yhdentoista Braille-salissa.

Muutama jäsen tuli kokoukseen vähän myöhässä, mutta varsinaisia jäseniä oli kaiken kaikkiaan lopulta 63.

Kokouksen avasi allekirjoittanut ja sen  jälkeen jaettiin huomionosoitukset. Timo Lehtonen sai liiton myöntämän kultaisen ansiomerkin 30 vuotisesta järjestötoiminnastaan. Saman moisen huomionosoituksen sai yhdistyksemme pitkäaikainen tiedottaja Ilkka Väisänen. Pronssisen ansiomerkin sai Johanna Halme-Salonen, joka on toiminut yhdistyksemme työkeskuksessa nykyään Iiris Prossa ohjaajana kymmenen vuotta.

Vuoden jäseneksi oli valittuAnniina Latikka,  perusteluissa mainittiin hänen nuoresta iästään huolimatta pitkäaikainen työnsä liikuntatoimikunnassa sekä Sporttis nykyään Easy-Sport-kerhon ohjaajana.

Vuoden urheilijaksi oli valittuAntti Latikka. Hän oli EM-kisa kolmonen 100 metrin selkäuinnissa ja samalla matkalla Rion parolympialaisissa kuudes. Vuoden kuntoilija taas oli Petteri Ikäläinen. Hänen perusteluissaan sanottiin, että hän on aina valmis auttamaan toisia salilla ja antamaan myös kuntoiluohjeita ollen itsekin ahkera kuntourheilija.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Teuvo Ruponen, sihteerinä toimi Taru Lonka, näkevinä ääntenlaskijoina olivat Jorma Hiltunen ja Anna-Liisa Korhonen sekä pisteäänten laskussa toimivat Eeva Venäläinen ja Kirsti Rosendahl. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Jarmo Pänkäläinen ja Timo Lehtonen.

Toimintasuunnitelma ja talousarvio käytiin läpi ja syyskokous hyväksyi ne antaen varauksen mukauttaaniitä, riippuen joulukuussa selviävästä rahoituksesta tulevalle vuodelle.

Henkilövaaleissa valittiin puheenjohtajaksi vuodelle 2017 Anneli Iltanen. Hallitukseen valittiin jäseniksi Jukka Penttilä ääniä 33, Eeva Airikainen äänin 22 ja Petri Nokkala äänin 21. Varajäseniksi Arto Vilmi äänin 17 ja Johan Sundholm 15 ääntä.

Viimeisenä varsinaisena asiana oli HUNin uusien sääntöjen hyväksyminen.
Säännöt päätettiin siirtää ensi vuoden kevätkokoukselle äänin 25-15.

Kokouksen puheenjohtaja päätti kokouksen noin kello kolme.

Yt. Anneli Iltanen
HUN, pj.