HU­Nin ke­vät­ko­kouk­sen 16.4.2016 pää­tök­siä

Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n kevätkokous pidettiin lauantaina 16.4.2016 Näkövammaisten liiton palvelu- ja toimintakeskus Iiriksessä.

Paikalle oli saapunut 41 yhdistyksen jäsentä, kuusi avustajaa ja neljä toimihenkilöä.

Puheenjohtaja Timo Lehtonen avasi kokouksen ja esitteli lyhyesti vuoden 2015 toiminnan pääkohtia.

Kokouksen alussa luettiin poisnukkuneiden jäsenten nimet ja kunnioitettiin heidän muistoaan hetken hiljaisuudella.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Markku Möttönen, sihteeriksi Taru Lonka ja pöytäkirjan tarkastajiksi Reijo Toiminen ja Johan Sundholm.

Kevätkokous hyväksyi toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen.
Kokous myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

Yhden eronneen hallituksen jäsenen tilalle valittiin kahden äänestyksen jälkeen Marja Kalvia Vantaalta. Viime syyskokouksessa hänet oli jo valittu hallituksen varajäseneksi kuluvalle vuodelle.

Muut ehdokkaat hallituksen jäseneksi olivat Jarkko Setälä, Johan Sundholm ja Juhani Pesola. Toiselle äänestyskierrokselle tulivat valituiksi Kalvia ja Pesola.

Käytiin täydennysvaali HUNin toisen varavaltuutetun valitsemiseksi Näkövammaisten liiton valtuustoon. Ehdolle asettautuivat Anneli Iltanen, Tuomo Arvola ja Juhani Pesola.

Tässäkin käytiin kaksi äänestyskierrosta. Toisella äänestyskierroksella Iltasen ja Arvolan äänet menivät tasan, joten arpa ratkaisi. Toiseksi varavaltuutetuksi NKL:n valtuustoon tuli valituksi Anneli Iltanen. Hän nousi näin kolmannen varavaltuutetun paikalta toiseksi.

Asialistalla oli myös uudistettujen sääntöjen hyväksyminen. Jarko Jokisen kannatetusta esityksestä sääntöjä ei käsitelty. Ne palautuivat hallitukselle, jonka tulee pyytää lausunto HUNin paikallisyhdistysten hallituksilta.

Kevätkokous merkitsi tiedoksi Pasi Päivisen jäsenaloitteen.

Kokouskuulumiset kokosi Timo Lehtonen, puheenjohtaja.